Tänä viikonloppuna on ollut hulinaa ja huisketta, joten kirjoittelu on jäänyt taka-alalle.
Zorrolla oli perjantaina lääkäri aiemmin kerrottujen vaivojen etenemisen tarkistamiseksi. Kuten olen kirjoittanut, periaatteessa Zorron olo on ihan OK, varsinkin kun vaivat ovat tiedossa ja ne huomioidaan Zorron elämässä. Mutta, niitä väsähtämisiä lenkin kesken ja jälkeen on, samoin kuin selän lihaksista näkee, että ne ovat tiukoilla. Edellisestä lääkäritapaamisesta ja röntgenkuvista oli kaksi kuukautta eli muutoksia on voinut tulla. Olin käynyt pitkät keskustelut itseni kanssa ja varautunut myös pahimpaan, sillä mikäli Zorron kunto olisi huonontunut, en voi antaa sen kärsiä. Olipa tiukka paikka lähteä lääkäriin ja olla alku siellä. Kuvat kuitenkin katsottiin läpi ja niissä ei ollut muutoksia, samoin kuin Zorron liikkuminen oli perusletkeää. Lääkäri tuumasi, että ei mitään hätää, jatketaan samaan malliin eteenpäin. Vihtorin kanssa riekkumiset olisivat kyllä kiellettyjä ja lyhyet lenkit pehmeällä alustalla suotavia. Zorro sai myös lääkekuurin, jotta selän lihakset saataisiin rentoutumaan. Arvatkaa tuntuiko, kuin 20 kilon paino olisi pudonnut sydämeltä. Siis huh huh! Perjantai illasta Zorro ei kyllä muista mitään, sen verran tokkurassa mies oli, mutta nyt tuntuu, kuin olisi entistä reippaampi.
Näistä meidän pehmeistä lenkeistä eli metsälenkeistä tykätään nykyään niin paljon, että miehistö istuu suoraan auton takaluukun viereen, että voitaisiinko taas lähteä. No, meillä on ihan mukavat maastot myös tässä aivan vieressä, tosin läpikotaisin tutut, joten välillä voidaan ja toisinaan sitten taas ei.
2 vastausta tähän mennessä ↓
ultra-lord // kesäkuu 30, 2009 at 7:22 ip |
No helpotuksen huokaus. Minä olen vähän varovasti lueskellut, että mitähän sinulle mahtaa kuulua tuohon lääkäriin liittyen. Olipas mukava lukea tällainen viesti.
Terveisin Upi
chowit // heinäkuu 1, 2009 at 4:40 ap |
Terve Upi ja kiitos viestistä. Täällä porskutetaan. Tänäänkin päätin oikein näyttää, että kunnossa ollaan ja jyyräsin ihan omia juttuja aamulenkin kunniaksi. Zorro