Zorron ja Vihtorin sivut

Treffit

heinäkuu 7, 2009 · Kommentoi

IMG_9122      Meidän maailma on niin mieskeskeistä, että päätettiin Vihtorin kanssa lähteä tapaamaan GoGoa. GoGo on Lappeenrannassa asuva,  jo naisen iän saavuttanut chowineiti. Voi miten ihana hän onkaan! Ei ollut epäilystä, kumpi on suloinen ja kumpi jätkä! Alku treffeillä ensin ujostutti GoGoa ja sitten Vihtoria, mutta tämä kesti vain pienen hetken. 

Pian Vihtori oivalsi, että paikan täytyi olla koirien huvipuisto. Siellä oli sen seitsemän piiloa, ihania puskia, mäkiä ja portteja. Erityisesti Vihtori ihastui tähän rautaporttiin.IMG_9134     Se oli Stargate ja sen läpi piti mennä monta kertaa, vaikka sitten pihan toiselle puolelle. Oli rakennuksia ja Linnanmäen Vekkulan mäkeä muistuttava mäki, joka piti laskeutua jyrkkyydestä huolimatta. Lisäksi talonväki tarjosi jäätelöä suoraan suuhun. Tänne minä muutan tuumasi Vihtori. Hieman pohdintaa aiheutti talon sisältä kuulunut haukunta. GoGon kaverina asuva Sofia ei vielä tällä kertaa päässyt menoon mukaan, ettei nuorta miestä pelota. No miten sitten itse treffit? Lyhyen esittelykierroksen jälkeen GoGo vetäytyi kauneuslevolle ja Vihtori temmelsi huvipuistossa ottaen kaiken irti rannekkeestaan!IMG_9130    Kotona Zorrolle oli kovasti tarinoita ja illalla uni maistui. Kiitos GoGo ja talon väki. Treffaillaan taas!

Aiheet: Koira-asioita
Avainsana(t): , ,

0 responses tähän mennessä ↓

  • Ei vielä kommentteja... Laita homma käyntiin täyttämällä alla oleva lomake.

Kommentoi