Koira- ja hevosharrastus tuo mukanaan myös muutakin kuin eläimellistä menoa

Tämän blogin myötä on varmasti käynyt ilmi kuinka paljon pidän eläinkoplastani. Olen siis normaali eläintenomistaja, sillä en ole kuullut kovinkaan monesta, joka harrastaisi eläimiä vasten tahtoaan.

Eilisen yhteydenoton jälkeen jäin pohtimaan sitä, miten sosiaalisestikin rikastuttava harrastus eläimet ovat. Facebookin kautta nimittäin tuli viestiä, jotta Lappeenrannan koiranäyttelyyn ollaan tulossa, nähdäänkö. Jos meillä ei olisi Vihtoria ja Zorroa, en tuntisi moniakaan näistä mukavista ihmisistä. Toki se, että Vihtorin kanssa käydään pari kertaa vuoteen näyttelyissä auttaa. Meille näyttelyt ovat kehän lisäksi sosiaalinen tapahtuma, nautin nimittäin muiden chowien katselusta ja kuulumisien vaihtamisesta kehän jälkeen. Ja joka kerta olen oppinut jotain uutta eli saanut lisää koirasivistystä. Näin ei näyttelykautena pidetään yhteyksiä paikallisesti yhdessä ulkoillen, blogien muodossa, sähköpostitse ja Facebookissa.

Hevosasioissa on sama tilanne. Tänään olen menossa moikkaamaan ystäväni tammaa, joka kotiutui oltuaan varsomassa toisella puolella Suomea. Huomenna olisi sitten oman herra hevosen vuoro. Itseasiassa huomaan vastanneeni aivan väärin eilisessä kahvipöytäkeskustelussa. Kysymys kuului, että mitä teen viikonloppuna ja vastasin, että en mitään. Hevostelujen ja koirien lisäksi päiviin ei oikeastaan mahdu mitään muuta ja onneksi ei tarvitse mahtuakkaan.

2 ajatusta: “Koira- ja hevosharrastus tuo mukanaan myös muutakin kuin eläimellistä menoa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s