Eilisen yhteydenoton jälkeen jäin pohtimaan sitä, miten sosiaalisestikin rikastuttava harrastus eläimet ovat. Facebookin kautta nimittäin tuli viestiä, jotta Lappeenrannan koiranäyttelyyn ollaan tulossa, nähdäänkö. Jos meillä ei olisi Vihtoria ja Zorroa, en tuntisi moniakaan näistä mukavista ihmisistä. Toki se, että Vihtorin kanssa käydään pari kertaa vuoteen näyttelyissä auttaa. Meille näyttelyt ovat kehän lisäksi sosiaalinen tapahtuma, nautin nimittäin muiden chowien katselusta ja kuulumisien vaihtamisesta kehän jälkeen. Ja joka kerta olen oppinut jotain uutta eli saanut lisää koirasivistystä. Näin ei näyttelykautena pidetään yhteyksiä paikallisesti yhdessä ulkoillen, blogien muodossa, sähköpostitse ja Facebookissa.

Hevosasioissa on sama tilanne. Tänään olen menossa moikkaamaan ystäväni tammaa, joka kotiutui oltuaan varsomassa toisella puolella Suomea. Huomenna olisi sitten oman herra hevosen vuoro. Itseasiassa huomaan vastanneeni aivan väärin eilisessä kahvipöytäkeskustelussa. Kysymys kuului, että mitä teen viikonloppuna ja vastasin, että en mitään. Hevostelujen ja koirien lisäksi päiviin ei oikeastaan mahdu mitään muuta ja onneksi ei tarvitse mahtuakkaan.

Toiseksi tärkeitä ovat ulkoiluvermeet. Me olemme selkeitä valjaiden käyttäjiä. Niitä kummallakin miehellä on kahdet. Nyt ovat käytössä heijastavat talvivaljaat. Kesäksi sitten vaihdamme vähän maltillisemmat värit.

Kahden koiran kanssa en ole fleksi-ihminen, vaan suosin hihnaa. Se on jotenkin niin selkeä ja helppo.

Kolmantena tässä olisi ollut kuva meidän koirien huolintakaapista, vaan se joutui sensuurin ja siivouksen kohteeksi (onneksi kuvaa ei julkaistu toim.huom.). Se on syönyt syövereihinsä kaikkea maan ja taivaan väliltä, mikä voidaan liittää koiriin. Ensin tietysti harjat, kynsileikkurit ym. huolitteluun liittyvää. Sitten ne toisen vuodenajan tarvikkeet, Vihtorin näyttelytarvikkeet (joita on olevinaan todellä vähän, mutta kaapissa niin paljon), Zorron Back on Track loimi ja jonkinmoinen määrä tavaraa, joita voidaan kutsua vaikka turhat ostokset. Nämä turhat ostokset ovat joko epäonnistuneita hankintoja, koska koirat eivät ole samaa mieltä kanssani siitä, mikä voisi olla heille tarpeellista tai sitten koko tai tarkoitusperä on heti oston jälkeen havaittu vääräksi. Toisaalta, aika ajoin, näistä turhista ostoksista on joku onnistunut nostamaan statustaan tarpeelliseksi tavaraksi. Voi sitä riemua, kun kokee säästävänsä, koska jo omaa jotain jota tarvitsee, eikä tarvitse enää ostaa sitä.

Here’s an excerpt:

The concert hall at the Sydney Opera House holds 2,700 people. This blog was viewed about 12 000 times in 2011. If it were a concert at Sydney Opera House, it would take about 4 sold-out performances for that many people to see it.

Click here to see the complete report.

Huoleton on hevoseton, tuo vanha ja kliseinen sanonta (jota inhoat toim.huom.) taitaa kyllä pitää aika pitkälle paikkansa. Varmasti blogin lukijat ovat huomanneet, että Viljo on viime aikoina esiintynyt blogissa valokuvissa, mutta ei jutuissa. Kerrottakoon tässä tarina siitä miksi.

Viljo ei ole ollut ratsastuskäytössä nyt noin kahteen kuukauteen. Toki selässä on käyty, mutta laihoin tuloksin. Jossain vaiheessa lokakuuta huomasimme Mian kanssa, että Viljo on tavallista jäykempi. Alussa tiedostimme asian, pohdimme sitä ja pyrimme muuttamalla tapaa ratsastaa poistamaan sen, vaan se ei auttanut. Pikkuhiljaa kuvaan tuli mukaan kompurointi. Lopulta niin voimakkaana, että ei ole turvallista eikä oikein herra hevosta kohtaan, että sitä ratsastetaan kun se on kipeä. Pakoeläinhän ei kipua aivan helposti näytä. Tänä ratsastamattomana aikana Viljoa on kävelytetty, hierotettu ja pohdittu asiaa, jopa niin monen diagnoosin edestä, että meitä voisi Mian kanssa jo kutsua vale-eläinlääkäreiksi. Olemme kuitenkin turvautuneet meidän luotettavan eläinlääkärin palveluihin viemällä Viljoa Mikkeliin tarkistuksiin. Viimeisin Mikkelin visiitti onkin perjantailta. Näiden reissujen myötä on poissuljettu todella paljon erilaisia vaivoja, muun muassa erilaiset jalkavaivat. Tällä hetkellä mennään hoitomuotona sillä, että Viljo tarhailee kaksi kuukautta, jotta josko esimerkiksi selässä olisi jokin revähtymä, se saisi rauhassa parantua. Sen jälkeen alamme varovaisen liikunnan ja myöhemmin ratsastuksen ja katsomme mitä tuleman pitää. Pidämme kovasti peukkuja, että unelmiemme hevonen paranee (valitettavasti muutakaan kun ei voi toim. huom.), mutta otamme toki realiteetit huomioon. Että miten se meni – huoleton….

Kuvat ottanut Mia näin vuoden 1. päivän kunniaksi.

Oikein hyvää uutta vuotta 2012!

Zorron näkökulma on hieman toisenlainen. Zorro pohti kovasti, josko kyseinen auto ja sen kuljettaja mitenkään pärjäävät ilman ylintä roska-auton vahtikoiraa. Hän ilmoittautuikin palvelvelukseen pitkän ja kokemusrikkaan CV:nsä kera.

Miksi tälläiset ilmat meidän leveysasteilla? Missä ovat joulupäivän lumet ja aurinko? Koiraherruudet ovat aivan ihmeissään. Eilen illalla tuuli todella kovaa ja olin itsekin melko valmis lyhentämään iltalenkkiä, mutta en antanut periksi. Zorro halkoi nenällään tuulta ja taisi kuvitella olevansa suurikin sankari myrskyn silmäkkeessä. Vihtori sen sijaan oli epäilevän oloinen. Välillä yli-innostunutta, hieman hermostunutta spurttailua suuntaan jos toiseen ja toisaalta selkeää epävarmuutta siitä, lähteekö tässä koko konklaavi lentoon. Olisipa lunta ja riemukkaita juoksemisia ja piehtarointeja pitkin lenkkiä.

Piehtarointia harrastaa Zorro. Zorron turkki onkin paljon raikkaamman oloinen, kun se saa lumikylpyjä säännöllisesti. Lumettomuuden huomaa myös tassuista. Ne ovat niin sanotusti kuluneemman näköiset. Jotenkin epäsiistimmät kuin lumella ja kynnet kuluvat erilailla kuin lumisina aikoina. Olen aiemminkin maininnut tuon sepelin jalkakäytävillä, sen täytyy tuntua tylsälle astuessa, ja se kyllä vaikuttaa tassujen kuntoon.

No, eivät taida koirat olla ainoita eläimiä, jotka säitä ihmettelevät. Onhan siileistä ja jopa karhuista tehty poikkeuksellisia havantoja näin joulunpyhien aikaan. Siilienhän pitäisi horrostaa ja otsojen nukkua, jotta jaksavat kesällä riemuita.