Entä jos Zorro olisikin ihminen…

En varmasti ole ainut, joka on pohtinut eläimistä, että millaisia ne olisivat, mikäli olisivat ihmisiä.

Meidän Zorro olisi englantilainen herrasmies, kävelisi siististi pukeutuneena puku päällä. Zorron vaatteet eivät herättäisi huomiota, kaikki olisi hillittyn tyylikästä. Samoin Zorron käytös, hillittyä ja kohteliaan huomaavaista. Reippaampaa postiivista energiaa olisi havaittavissa, kun tavataan uusia ihmisiä, sillä Zorro rakastaisi sosiaalista elämää, olematta kuitenkaan seurapiirihai. Ei Zorro hajuton ja mauton olisi, sillä Zorrolla olisi ne muutamat omat päähänpinttymät ja mielipiteet, joista pidetään kiinni AINA. Tälläinen olisi Zorro…

Tänä aamuna

 

Tässä herrat tänä aamuna. Zorrosta vielä näkee nuo hot spot jäljet kyljessä ja hännässä.

Viikko melkein ilman koiria

Tämä viikko on ollut syksyn reissuviikko. Kaksi päivää poissa ja yöksi kotiin, jotta seuraavana aamuna pääsee uudelle kahden päivän reissulle. Nyt nämä reissut on tehty ja huomenna ihan normaali työpäivä. Matkoilla kaipaa koiria ja muun muassa niiden kanssa rutiineiksi muodostuneita ulkoiluja. Onpa joskus käynyt mielessä, että miksi ei lenkkiseuraa ole vuokran eri paikkakunnilla.

Vihtori ja Zorro ovat olleet ihmeissään emännän menee, tulee ja menee rytmistä. Jälleennäkemisenriemu on aina yhtä sanoinkuvaamaton, täysin rajatonta riemua ja vallatonta kamppailua huomiosta. Zorron taktiikka on tulla iholle. Sen lähemmäs ei koira voi tulla ja siinä sitten iholla odotellaan rapsutuksia ja sysitään Vihtoria kuonolla syrjään. Vihtori ei ole läheisyyttä kaipaava mies, mutta pyörii ja pyörii minun ja Zorron ympärillä puhuen kokoajan. Suusta pääsee ilmoille erilaisia kissamaisia naukaisuja ja kurnutuksenomaisia ääniä. Asioita riittää vaikka ja kuinka! Kotiintuloillan kruunaa puolin ja toisin yhteinen iltalenkki ja TV:n katselu. Tämä viimeinen osuus on vielä tästä päivästä jäljellä, siispä sitä toteuttamaan.

Omenasotaa

Uskomatonta, mutta totta! Meidän herrasväki oli etupihalla omenasotaa. Pihalle nimittäin putoaa koristeomenapuun pieniä omenia. Zorro ihmetteli omenoita ensin ja jos Zorro ihmettelee jotain, on Vihtorin päästävä apajille samoihin puuhiin. Siitä Zorro mitä ilmeisimmein riemastui ja yritti ottaa omenan suuhun. Ja – mikä kelpaa Zorrolle, on Vihtorin saatava. Niinpä Vihtori jahtasi Zorroa sillä seurauksella, että omena putosi suusta ja Vihtori sai sen. Elä näiden kanssa .

Käytiin Zorrona kanssa hot spot jälkitarkastuksessa. Hottis voi hyvin, vaan korvista löytyi hiivaa. Nyt siis hoidamme korvia hännän sijaan. Ostin Nutrolinia keskusteltuani muutaman koiraihmisen kanssa. Katsotaan saanko sen avulla Zorron yleiskuntoa hieman paremmaksi. Tylsää, kun kokoajan on jotain. Pyysinkin eläinlääkäriin kanta-asiakaskorttia…

Tiistai-iltaa

Menimme Vihtorin kanssa koirakouluun ihmettelemään tottelevaisuuden ja sosiaalisuuden maailmaa. Vaan kurkkaminen nettiin ennen reissua olisi auttanut. Seurakoiratottis on siirretty sunnuntaille. Onneksi emme olleet ainoat, jotka eivät lue ilmoituksia netistä. Niinpä tottistelimme ohitusharjoituksia toisen väärään aikaan väärässä paikassa olleen koirakon kanssa. Itseasiassa oli mukavaa, sillä paikka oli rauhallinen ja tilaa runsaasti. Harjoitusten jälkeen kävimme vielä nuuskimassa paikallisella ratsastuskoululla.

Ja koska Vihtorille oli omaa ohjelmaa, sai myös Zorro omansa. Suuntasimme auton kanssa lentokentän pururadalle ja metsikköön, sillä nämä ovat Zorron suosikit. Myös Zorro harjoitteli herkkujen kanssa seuraa-sanan merkitystä. Tunnelma oli paljon rauhallisempi kuin mitä Vihtorin kera.

Ystäväni Kirsi lähetti sähköpostitse HELLYYTTÄVÄN KOIRATARINAN. Sen alkuperää en tiedä, mutta koska se sai minut hymyilemään, laitan sen tänne.

 

HELLYYTTÄVÄ KOIRATARINA

Minulla on koira. Olen minä sitä kouluttanutkin.

Lenkkeilijöihin se suhtautuu tosi luontevasti. Iloisesti häntä heiluen se tulee tervehtimään kaikkia kuntourheilun ystäviä. Minä olen siinä ihan lähellä, narun toisessa päässä, rähmälläni. Hyvin suhtautuvat lenkkeilijät poistuessaan paikalta tapaamisemme jälkeen kuraiset tassunjäljet rintapielessä ja naama nuoltuna. Haluavat tavata toistekin. Moni on huutanut: te kuulette minusta vielä!? Mukavaa sakkia.

Vaikka kyllä koiran koulutus vaatii pitkäjänteisyyttä.
Kapulan heittämisestä se tykkää valtavasti. Kerran heitin. Poliisit toivat koiran illalla kotiin. Minä sanoin, että ei olisi tarvinnut. Luulivat että lasken leikkiä.

Naapuritkin pitävät meidän koirasta kovasti, ovat antaneet sille lempinimenkin: ADHD. Outo nimi. Olisiko arabiaa?

Kerran minä vein sen lääkäriin ja sanoin että nyt tälle idiootille on tehtävä jotain. Lääkäri kysyi, että voiko eläintenhoitaja pitää sillä välin minun koiraani. Kaikki eläinlääkärit eivät ole tosikkoja.

Uskoihan lääkäri puhetta, ja määräsi koiralle rauhoittavia pillereitä. Muutaman purkillisen se niitä sitten söikin, nälkäänsä. Antoi vielä tassua kiitokseksi.
Pitihän minunkin yksi maistaa. Viikko meni horroksessa. Lääkitys lopetettiin tehottomana. Ei siitä ollut huumekoiraksi.

Koirat ovat kovia syömään. Aamiaiseksi se vetäisee pari desiä nappuloita, maksalaatikkoa ja olkkarin sohvan.

Koiran hankkiminen ei ole kovin kallista. Tonnilla saa hyvät paperit omaavan koiran.
Remonttiin menee kymppitonnin verran ja ruokaan viitisenkymppiä kuussa. Meillä lisäkustannuksia aiheutti turvahäkin ostaminen, mutta se osoittautui 
liian pieneksi koko perheelle.

Luin koirakirjan. Siinä sanottiin että koiraperheessä johtajuus on tärkeässä asemassa. Helpotti. Yksi asia on sentään meilläkin hoidettu oikein: koirani on loistava johtaja!

Lenkkikaverihan minun piti siitä itselleni kasvattaa.
Ensimmäisellä lenkillä vedettiin yhtä köyttä tosi hienosti. Eri suuntiin. Koiran kanssa juokseminen vaatii vahvoja olkapäitä.

En oikein uskaltautunut taannoin mukaan keskusteluun lenkkipoluilla häiriköivistä koirista. Ymmärsin heti, että joku oli nähnyt meidät. Päätin kuitenkin tulla ulos kaapista kun tajusin, ettei ongelma ole yksin minun, se on myös niiden joita meidän koira on häiriköinyt. Eiköhän sovita, että jokainen hoitaa omat ongelmansa.

Kennelpiireissä on väläytelty ongelman ratkaisuksi niinkin julmaa asiaa kuin piikin antamista häiriökäyttäytyjille. Minusta se on kohtuuttoman kova rangaistus, sitä paitsi suurin osa lenkkeilijöistä on ihan mukavaa porukkaa!!

Iltalenkkiä ja siskolta terveiset

Sain houkuteltua mieheni Timo meidän mukaan iltalenkille. Näin päästiin ottamaan juoksuspurtteja pururadalla lenkin aikana. Kyllä teki hyvää Zorrolle ja Vihtorille! Molemmilla oli tyytyväinen, mutta väsynyt ilme kasvoilla kun tultiin kotiin. Ja ruoka maittoi…

Viikonlopun teemana oli hoitaa herrojen turkkeja ja pitkiksi kasvaneita tassujenvälikarvoja. Samalla muutama kynsi lyheni ja korvat puhdistuivat.

Ihanaa, Vihtorin sisar Lillis (Wilhelmiina) laittoi Pohjanmaalta sähköpostia. Oi miten suloinen hän onkaan! Turkin tuuheudesta voi päätellä, että talvihan sieltä tulee, vaikka varpaat ovatkin vielä vedessä. Katsokaa vaikka itse.  Kuva Anna-Liisa Huhtala

Uusi hot spot

En viitsinyt sunnutaina kirjoittaa meidän kuulumisia, niin paljon harmitti koko juttu. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli Zorro saanut uuden hot spotin, tällä kertaa häntään. Koska sunnuntai on sunnuntai, hoidettiin Zorroa tuo päivä kotikonstein. Hyviä vinkkejä hoitoon saatiin mm. Eevalta ja Marilta, kiitos kaverit! Maanantai iltapäivästä oli lääkäri ja hänen virallisesti totesi sen minkä olimme kotona todenneet epävirallisesti. Tämän jälkeen seurasi häntäkarvojen ajo. Positiivista oli, että saimme homman tehtyä ilman rauhoitusta. Inhoan rauhoituksia ja en usko, että koirallekaan on terveellistä olla tokkurassa tämän tämän. Zorro sai kaulurin kaulaan ja itse seisoin jalat levällään Zorron ympärillä pitäen tiukasti etupäästä kiinni, kun häntää parturoitiin. Huonona vitsinä ja kyllästyneenä näihin hot spoteihin tokaisinkin eläinlääkärille, että muutama lisäkerta vielä, niin kiinanpystykorva on kohta kiinanharjakoira, heh, heh. Zorron karvat eivät nimittäin vielä ole kasvaneet edelliseen kohtaan. Nyt muutaman viikon lääkekuuri ja toivottavasti sitten ollaan kunnossa. Että näin…

Kuvia päivälenkiltä

Otteita päivästä

Aamulenkin alkupäässä tapasimme variksen. Tämä nuori, itsevarma linnunalku oli sitä mieltä, että olette minun reviirillä, väistäkää jos tahdotte ohitse. Vaan varispa ei arvannut kuka häntä on vastassa. Pohjalaista jämäkkyyttä uhkuen Vihtori hätisti variksen läheisen talon katolle ja tepasteli tyytyväisenä eteenpäin. Rinta oli rottingilla ja häntä ennennäkemättömällä kaarella. Hähää, siitäs sait varis! Vaan Vihtori ei katsonut taakseen. Varis palasi paikoilleen ennenkuin olimme päässeet viiden metrin päähän.

Aamulenkin loppupäässä, aivan meidän omalla kadulla tietä ylitti kettu. Välimatkaa meidän ja ketun välillä oli noin kymmenen metriä. Kooltaan tämä repolainen oli isohko uros (maallikon tulkinta toim. huom.). Kettu oli tulossa rannasta ja menossa ylämetsään. Siinä me seisoimme toisiamme tuijottaen, kunnes Zorro rikkoi rauhan ja ilmoitti” Moi, mie olen Zorro, voit sie olla?”. Siinä vaiheessa jouduin puuttumaan asiaan ja nykäisemään herroja taluttimista ja kertomaan ketulle, että valitettavasti pojat eivät nyt jouda olemaan. Taisi kettukin säikähtää tätä yllättävää vetoa ja pakeni paikalta. Tosin se palasi takaisin tienristeykseen meidän ylitettyä sen, luulenpa, että ranta kutsui metsineen.

Ja jotta päivän päättyisi myös mukavasti, tapasimme iltalenkillä aivan ihanan ranskanbuldoggiuroksen. Herralla oli ikää reilu vuosi ja hän oli, kuten Zorro on aina, kaikkien kaveri. Kerrassaan ihana tyyppi!

Estehyppelyä

         

Työasiat veivät minut tänään pääkaupunkiseudulle, joten Vihtorin seurakoiratottis siirtyi seuraavaan viikkoon. Jotain erilaista oli tarve tehdä,  joten lähdimme herrojen kanssa tapaamaan hevosystäviä paikalliselle ratsastuskoululle. Kiersimme ensin pienen lenkin, jotta emme olisi liian innokkaita tavatessamme kaviolliset kaverit. Koululla oli kuitenkin menossa estetunti ja katsomossa jo pari koiraa ennestään. Vaistoni sanoi, että nyt on varmasti kaikkien etu, ettemme jää paikalle laatimaan uutta tuntisuunnitelmaa uusine vauhtiharjoituksine ilman  ratsastuksenopettajan lupaa. Menemme tallille toisen kerran, nyt siis metsään.

Tien toisella puolla onkin metsä polkuineen, jossa emme ole toviin käyneet. Joku muu olisi erimieltä, mutta JIPII, siellä oli kaatuneita puita. Niinpä teimme lenkkiä ja aina kaatuneet puun kohdalla hypimme niiden yli. Alussa Zorro ja Vihtori etsivät matalimman kohdan hypätä tai kävellä yli, mutta loppulenkistä heillä oli jo kisa, kumpi hyppää korkeimmalle. Herrasväki oli iloisella ja reippaalla tuulella, ei mitään laahustelumeininkiä. Yllä ja alla kuvia retken ja ruokailun jälkeen.