Koiraoppia koulunpenkillä

Toissa torstaina järjestettiin Luumäellä Kymenlaakson kennelpiirin toimesta luento ”KOIRAN RAKENNE JA TYYPPI SEKÄ TERVEYDEN JA LIIOITELTUJEN PIIRTEIDEN HUOMIOIMINEN JALOSTUKSESSA” luennoijana Kirsi Sainio. Osallistuin tilaisuuteen Rudolfin toisen kasvattajan Hannan kanssa. Oli äärettömän mukavaa, että Hanna loman aloittajaisiksi innostui ajelemaan tänne saakka luennolle.

Kirsi on Suomen Kennelliiton hallituksen jäsen, SKL:n jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtaja ja ulkomuototuomarina tunnettu FT, kehitysbiologian dosentti sekä tutkija. Tässä kohtaa totean, että ainakin tähän harrastajaan omattu tietopääoma teki vaikutuksen. Kirsillä oli myös hyvä tapa esittää koiratietoutta. Sujuva esiintyjä (kestihän luento kolme tuntia), joka otti yleisönsä, mutta toi tiukkaa faktaa ilman draamaa esille. Osasi myös keventää asiaa sopivasti.

Mistä sitten luennoitiin? Luennon aikana käytiin kutakuinkin koiran koko rakenne läpi. Pidän siitä, että puhuttaessa eläimistä, niiden rakenteen ja sairauksien osalta, otetaan esimerkkejä ihmisistä tai toisista eläimistä, jotta suhteellisuus asiaan ja ymmärrys kokonaisuudesta muodostuu. Varmaan se juontaa juurensa omasta tyylistä peilata asioita eli ”mitä tämä tarkoittaisi ihmisellä tai hevosella”. Luento toi esille rakenteissa ilmeneviä koiranjalostuksen pulmakohtia yleisellä tasolla ja konkreettisia esimerkkejä eri rotujen osalta. Asiasta kerrottiin niin hyvässä kuin pahassa, mutta ei pahasti! Kirsi puhui muun muassa hampaista, kallon muodosta, hengityksestä, lonkista, polvista, selkärangasta ja ihosta sekä karvoista.

Tästä blogauksesta tulisi todella pitkä, josko yrittäisin kirjoittaa kaiken kuulemani tai edes sen, mitä yhä muistan. Siksipä keskityn niihin asioihin, jotka tekivät minuun suurimman vaikutuksen.

Lähdetään vaikka siitä, että hän totesi nykyisten rakennepulmien tulleen suht nopeasti koiriin (toivon, että tätä ei ymmärretä väärin eli toki on vaatinut sukupolvia aikaa), joten myös parin sukupolven napakka työskentely toiseen suuntaan pitäisi jo näkyä. Vaikka siis pulmia on, niille voi tehdä jotain näkyvää yllättävänkin lyhyellä aikajaksolla. Itse tulkitsen tämän niin, että ei pidä heittää kirvestä kaivoon, vaan aidosti auttaa rakastamaansa rotua terveempään suuntaan.

Näyttelyihin liittyvissä asioissa Kirsi toi esille useamman minun mielestä merkittävän seikan. Ensinnäkin hän puhui koirien yliesittämisestä. Oli miellyttävää kuulla, että koirat toivotaan esitettävän hyvin, mutta niin, että esitystä ei liioitella. Koirista toivotaan tuotavan esiin niiden omat ominaiset liikkeet. Tähän kuulemma tullaan kiinnittämään huomiota. Toinen asia näyttelyistä oli juurikin kesäkuun alussa voimaantullut kansainvälisten- ja rotukohtaisten erikoisnäyttelyiden 39 rodun erityistarkkailu. Koska kaikkien rotujen ohjeet on päivitetty ulkomuototuomareita varten, tarkkaillaan rotua kuin rotua, mutta erityisesti erityistarkkailuun joutuneita. Tuomareille on annettu koulutusta aiheeseen ja heiltä varmistetaan ennen näyttelyä, että osaavat toimia oikein. Heidän tulee täyttää joka kerta raportti ja perustella kantansa. Chowien osaltahan huomiota kiinnitetään vaivattomaan hengitykseen, takaosan polviin ja kintereisiin sekä löysään ihoon erityisesti pään alueella. Lisää aiheesta löytyy Kennelliiton sivulta. Kolmas seikka, jonka Kirsi toi esille näyttelyistä, oli niiden merkitys koiran omistajalle. Lopputulema ja sanoma oli, että näyttelyiden tuoma hyvä tai ei niin hyvä mieli ei saa nousta elämän ainoaksi pääasiaksi, ja että näyttelymenestystä ei tulisi hakea koiran terveyden kustannuksella.

Hannan kanssa arvasimmekin, että chowit varmasti mainitaan esityksessä. Ja kyllä, niin mainittiin, kolmeen eri otteeseen. Ensin, kun oli esimerkkejä rotutyypillisesti liikkumisesti ja yllämainitusta yliesittämisestä näyttelyissä eli sanomana, koiran tulee liikkua rotutyypillisesti. Ja ei, tässä ei osoitettu chowia sormella, vaan rotu oli yhtenä muiden joukossa mukana. Toisen kerran esimerkki chowi oli konkretisoimassa, mitä tarkoittaa liiallinen löysä iho pään alueella. Kolmannella kerralla kuvassa oli viisi eri chowia pään kuvina, alkaen ”tämä voisi olla mikä tahansa pystykorva” eli liian pelkistetty pää ja siirtyen asteittain hyvän chowin kautta aiemmin esitettyyn esimerkkiin liialla löysällä nahalla varustettuun chowiin. Oletan, että kuva on toimitettu ulkomuototuomareille tai ainakin sellainen käsitys minulle jäi. Kokonaisuutena voin sanoa, että kaikki esimerkit olivat asiallisia ja toisaalta arkitotta rotumme osalta.

Lopuksi tärkeä asia oli, että tällä hetkellä pohjoismaissa olevaa käytäntöä kiinnittää huomioita terveisiin koiriin on tarkoitus laajentaa maantieteellisesti eteenpäin. Meneekö se samalla tavalla kuin tähän saakka on vielä kysymys, mutta aihe on tärkeä ja tietoisuutta siitä halutaan laajentaa.

Kaiken kaikkiaan olisi voinut kuunnella aiheesta enemmänkin, mutta yhteen iltaan ei mahdu määräänsä enempää. Jos saisin toivoa, toivoisin, että Kirsi Sainio olisi näyttelyssä chowi-tuomarina. Me mentäisiin paikalle kyllä!

Mainokset

Meidän koirien tunnusmerkit, kun he voivat hyvin

IMG_7913

Jatkumona edelliselle aiheelle pohdin sitä, mitkä ovat minusta tärkeitä asioita arvioidessani omien koirien hyvinvointia. Niitä on kolme – koiran mieli, koiran liike ja koiran turkki. Jos nämä ovat kohdillaan olosuhteet ja vuodenajat huomioiden, voi koira todennäköisesti hyvin.

Koiran mieli, kuten ihmisen, pitäisi olla pääsääntöisesti elämänmyönteinen. Mitä se tarkoittaa, on laaja käsite. Niinhän se on meillä ihmisilläkin, kun sekä ihmisiä että koiria on niin moneksi. Elämänmyönteiseen mieleen liittyy positiivisia elementtejä kuten kiinnostuminen asioista, valppaus sekä myös ajoittainen omistajan haastaminen, että ovatko minun rajat nämä vai voisinko ylittää ne tämän kerran. Välillä pitää olla väsynyt, eikä aina kiinnosta, mutta se on ajoittaista ja mieluiten liikunnan tuomaa väsymystä. Joskus vähän jännittää ja jopa pelottaakin jokin uusi asia, mutta siihen tutustutaan rauhassa ajan kanssa ja tullaan sen kanssa sinuiksi. Jatkuva stressi pitää pystyä poistamaan tai ainakin minimoimaan koiran elämästä. Meillä ihmisillä on tässä kohdassa mun mielestä iso vastuu, sillä me sen koiran elinympäristön luomme ja päätämme.

IMG_8117

Koiran liikkumisesta olen kirjoitellut aiemminkin ja siksi totean, että terve koira liikkuu. Mikäli tässä tapahtuisi pysyväksi osoittautuvaa muutosta, kipaisisin eläinlääkärissä tarkistuttamassa asiaa ja suunnittelisin sitten uudelleen viikottaiset liikuntahommat.

Kolmantena on tuo turkki. Se kertoo niin paljon koirasta. Jos turkkia ei pääsääntöisesti ole tai se on huonokuntoista, jotain on hassusti. Koiralla voi olla jokin vaiva, se voi olla allerginen tai sillä on yksinkertaisesti huono ruoka. Ruuanhan pitäisi itsessään tuoda niin paljon hyvinvointia, että lisäravinteita ei tarvita. Meillä ei esimerkiksi säännöllisesti syödä öljyjä ruuan lisänä, sillä turkki pysyy kuosissa nykyisellä ruualla ja eläinkaupan herkkupaloilla (maksaa, keuhkoa, possunkorvaa yms.). Ainut ruuanlisä mikä Vihtorilla tällä hetkellä on, on Arthroflex nivelille. Asia erikseen on täsmäiskuna annettu turkkia tukeva öljykuuri, kun turkki selvästi kaipaa ulkopuolista apua. Vertaan sitä siihen, että itse talvisin saatan syödä Omega-3-tuotteita antamaan jaksamista vuoden auringottomina aikoina. Turkin pitkäaikaiseen huonokuntoisuuden pohdintaan tai paremminkin keskusteluun ottaisin ja olen ottanutkin oman eläinlääkärin mukaan. Vaivoja kun on ziljoona, jotka paljastavat (tai sitten ei) itsensä turkin kautta, niin siinä ei ainakaan näillä ”kotitohtori” taidoilla uskalla lähteä arvaamaan mikä on pielessä.

Tällä hetkellä voin koputtaa puuta, että meidän koirat voivat hyvin. Kaikki nuo kolme kriteeriä täyttyy. Näistä olen tosi iloinen joka hetki!

img_7872.jpg

Koira on koira on koira on hyvinvoiva koira

Sain tänään viestin WordPressiltä, että blogi viettää seitsemättä synttäriään. Olenko kirjoitellut jo niin pitkän ajanjakson? Eipä tunnu siltä. No, tämän synttärin ja naapurimaa Ruotsin uuden lain, joka kieltää koiran pitämisen yksin kotona yli kuusi tuntia, johdosta ajattelin kirjoittaa koirien inhimillistämisestä.

Taidan itse olla hieman vanhakantaista rotua tämän aiheen suhteen. Meillä eivät koirat muun muassa saa nousta sängyille tai sohville. Edellisessä kodissamme Rudolfilla oli yksi sohva, mille sai nousta, mutta nyt kun olemme muuttanneet ja tätä sohvaa ei ole, ei ole lupaa nousta minnekään. Eivät nuo herrat sen huonommin voi, vaikka joutuvat lattialla viettämään kaiken aikansa.

Meillä ei myöskään saa ruokaa ruokapöydästä. Herrat ruokitaan kaksi kertaa päivässä omilla paikoillaan ja he saavat makupaloja milloin mistäkin syystä, mutta eivät koskaan pöydästä. Yleensä sen ympärillä käydään nuuskasemassa, että mitä olisi tarjolla, mutta ymmärretään poistua kotvasen kuluttua. Tosin, pari viikkoa sitten Rudolf the pullavaras varasti pullan pöydästä, kun sen lähettyvillä ei ollut ketään. Elättelemme toiveita, että tämä oli yksittäistapaus ja josko näin ei olisi, ovat uudet ratkaisut tarpeen.

Meillä on myös laumajärjestys. Tiedän, että tästä ollaan montaa mieltä, mutta ainakin täällä se on toiminut. Ja joo, I am the boss. Seuraavana tulee ikäjärjestyksessä Vihtori ja sitten Rudolf. Enkä ole tämänkään myötä huomannut, että koirat kärsisivät. Sen verran toki pitää koittaa, koska koirahan ei ole lajitoverilleen armollinen kuten ihminen, että kun huomaa toisen olevan jollain tapaa heikoilla, on pääuroksen paikka kyseenalaistettava. On kuitenkin huvittavaa katsoa, kun Rudolfin kasvoilta voi lukea herran maatessa selällään Vihtorin alistamana, että ”leikillänihän minä tässä”.

Sen sijaan meillä panostetaan ulkoiluun aamuin, päivin ja illoin. Lenkit ovat erilaisia, eri pituisia ja niitä tehdään sekä yhdessä että erikseen. Herroille myös pyritään takaamaan erilaisia ”koiramaisia” virikkeitä. Lisäksi heitä on kaksi eli lauma. Kumpikin saa koirahellittelyä ja heidän hyvinvoinnistaan pidetään huolta. Arjessa on tietty säännöllisyys, joka takaa laadukkaan koiramaisen elämän.

Toisiko Ruotsin kuuden tunnin sääntö meidän koirien elämään lisälaatua? Tai paremminkin kärsivätkö miehet ilman sitä? Aivan varmasti eivät. Itse asiassa vapaapäivänäkin, kun olemme enemmän läsnä, on Vihtorille ja Rudolfille tärkeää, että ekat aamu-unet saa nauttia juurikin samaan aikaan, kuin viikolla töihin lähdettyämme. Ja koska aamulenkki on hyvin usein se päivän pisin lenkki (jos en innnostu muilla lenkeillä ylittämään tämän pituutta), ei ulkoilulle ole varsinaista tarvetta kuin kahdeksan tunnin työpäivän plus matkat jälkeen.

Minusta koira on koira ja hyvinvoiva sellainen aivan muilla kriteereillä kuin jollain kuuden tunnin säännöllä.

Elämään voi ottaa ihan erilaisen katsantokannan

IMG_7539pak

”Takavasemmalla, noin 500 metrin päässä vaara. Iso koko, väritys kellanruskea. Täytyy olla vaarallinen, siksi pysähdyn ja esitän näkymätöntä, että ei huomaa. Mitä? Emäntä pilasi kaiken ja vilkutti vaaralle. Väitti naapurin kultainennoutaja Morrikseksi ja sen emännäksi. En usko, on täytynyt tulla ulkoavaruudesta. Siksipä häntä pörhölleen ottamaan vastaan signaaleja, josko lähettävät muita joukkoja.

Mitä, eiiii! Juuri kun päästiin edellisestä vaarasta, edestä hyökkää äänekäs ohjus. Korviini suorastaan sattuu tuo herkeämätön äänenvoimakkuus ja näkökykyni ei pysty hahmottamaan vauhtia, sen verran kovaa se tulee. Kirkkaankeltaisen kuoren alta pilkottaa vaaleaa. Emäntä väittää bichon havaneziksi sadevaatteessa. Lienee jomman kumman naapurivaltion uusinta asekantaa. Onneksi ei osu meihin vaan jatkaa samalla volyymillä matkaansa, huh.

Eikö tuo ollut tarpeeksi tälle kerralle? Mitä sieltä nyt tulee? Aavikolla pyörivä risupallo on löytänyt tiensä eteläiseen Karjalaan. Se vyöryy kohti. Onneksi meidän reitti kaartaa oikealle metsän siimekseen. Ja nyt, nyt siitä pääsee ääni. Kimakka lyhyt hälytysääni. Miten se on saatu risupallon sisään? Mitä tässä tilanteessa tekisi kollegani Lentäjä-ässä Ressu? Mitä, emäntä huutaa risupallolle? Että täällä pelätään? Ei pelätä! No tunnustan, ehkä vähän.”

Kuten elämä yleensä, myös iltalenkit Vihtori Kareisen silmin ovat jännittäviä.

PS. Emäntänä voin paljasta, että risupallo oli keskikokoinen villakoira

Onnea Vihtori ja kertomus siitä, miten leikkauksessa voi käydä

IMG_6560pak

Vihtori täyttää sisaruksineen tänään 7-vuotta. Onnea, onnea, onnea rakas Nahkarotsimies!

Tämä synttäri ei ole itsestäänselvyys. Vihtorilta meni ristiside vasemmasta takajalasta, kuten muistanette. Josko kyseinen leikkaus on yksi tylsimmistä niin koiran kuin koiranomistajan kannalta, niin leikkauksen jälkeiset pulmat eivät asiaa auttane. Mitä sitten tapahtui?

Leikkaushaava tulehtui heti leikkauksen jälkeen. Se mistä tulehdus on peräisin, on merkityksetön asia. Sitä ei koskaan pystytä jäljittämään, ja spekulointi on turhaa syyttelyä joko itseään tai eläinlääkäriasemaa kohtaan. Sitäpaitsi sellainen vie älyttömästi enegiaa ja nyt sitä on tarvittu herran kuntoon saamiseksi. Tulehtunut jalka nimittäin tarkoitti jokapäiväisiä ajoja Kouvolaan, jossa sitä suihkutettin ja putsattiin. No miksi ei tehty kotona? Siksi, että se ei olisi onnistunut. Suihkutus piti tehdä enemmän kuin huolella ja noin 10 minuutin ajan sekä kuivata ja käsitellä pihkasalvalla. Vihtori rauhoitettiin humauttamalla joka kerta, jotta jalkaa yleensäkään päästiin käsittelemään, niin kipeä se oli. Antibiooteja oli tässä vaiheessa kaksi eri satsia ja annostus reipas molempien osalta.

Kun luultiin, että ollaan jo voiton puolella, haava aukesi. Kyllä, aukesi niin, että asennetun implantin saatoi nähdä haavasta. Tilanne muuttui siis vielä huonommaksi, kuin ennen leikkausta. Avohaava on niin altis tulehduksille kuin vain saattaa. Tässä kohdassa minultakin meinasi loppua kisakunto. Päädyin ottamaan kolme päivää lomaa, jotta Kouvolan keikat ja koiran suoranainen vahtiminen onnistuisi. Suurena pelonaiheena on myös koko ajan ollut, että bakteeria ei mene itse implanttiin. Josko näin olisi käynyt, oltaisiin implantti jouduttu vaihtamaan. Kerron tämän, jotta tulee ymmärrys tilanteen vakavuudesta.

Jatkoimme siis yhä Kouvolassa käyntejä. Haavapa ei halunnutkaan parantua niin, että se kasvaa kiinni, vaan jäädä avohaavaksi ja kasvattaa ns. reunat avohaavalle. Tässä kohdassa haava jouduttiin leikkaamaan reunoiltaan auki ja laittamaan uudet tikit siihen. Tämän jälkeen paraneminen on edennyt, tosin hitaasti. Haavasta nimittäin poistettiin tikit, mutta siihen laitettiin hakaset vielä tukemaan paranemista, sillä haava ei vain halua parantua (normaali paraneminen ei olisi tätä vaihetta tarvinnut). Sekä eläinlääkäri että minä olemme yhdessä ja erikseen pohtineet, että onko Vihtorin iho vain sellainen, että se ei halua parantua. Kaikilla meillä nimittäin on ja on ollut suuri tahtotila saada herra kuntoon. Prosessi on siis vieläkin kesken, mutta uskon lopulliseen paranemiseen. Olen myös vihdoin ryhtynyt oikeasti kuntouttamaan jalkaa ja koko koiraa lihaksiston suhteen, sillä se on ollut toisijainen seikka tässä tulehdusprosessissa. Silti Vihtorilla on yhä pääsääntöisesti kauluri, että mitään ei käy ja herrat ovat meidän poissaollessa ja öisin eristetty koiraporttien avulla.

Olenkin keskustellut Vihtorin kanssa vakavasti, että kun tässä on nyt kaikki olleet kovilla, niin nyt voitaisiin elää seuraavat viisi vuotta täysin terveinä. Herra lupasi pyrkiä siihen.

Miksi sitten kirjoitan tästä? Koska näin vain voi käydä. Tämä ei ole se, mitä tavallisesti tapahtuu vaan pääsääntöisesti suurin osa leikkauksista sujuu maan mainiosti. Myös Rudolfilta ja edesmenneeltä Zorrolta on leikattu ristiside eli niistä normaaliparanemisistakin on kokemusta. Uskon kuitenkin avoimeen ja asialliseen tiedonjakamiseen, siksi muun muassa kirjoitan. Ja siksi, että saan itselleni prosessille tavallaan lopun, vaikka pistettä ei asialle vielä olekaan laitettu. Lopuksi on todettava, että onneksi työni on osittain ajasta ja paikasta riippumatonta ja, että minulla on ymmärtäväinen työnantaja. Tiedän, että kaikissa työpaikoissa tämä projekti ei olisi onnistunut.

Mutta tarinasta huolimatta tai juurikin siksi, onnea vielä kerran rakas Vihtori!

Rudolfista Suomen muotovalio

Parmelia Bohee-mikko eli Rudolf Suomen muotovalio Virolahdella 7.2.2015, tuomari Maija Sylgren. Kuva Pilvi Uotila.

Parmelia Bohee-mikko eli Rudolf Suomen muotovalio Virolahti RN 7.2.2015, tuomari Maija Sylgren. Kuva Pilvi Uotila.

Viikko sitten ajelimme mukavan talvisessa säässä Virolahdelle näyttelyyn. Itse tunnen paikan paremmin nimella Harjun oppimiskeskus, samoin kuin moni muu hevosia harrastava. Näyttely olikin hevosmaneesilla ja sen ulkopuolella. Paikalla olivat ryhmät 5, 6 ja 7 ja jo järjestävä seura eli Kaakkois-Suomen Karhukoirayhdistys sekä se, että näyttelyä mainostettiin maininnalla Hirvenhakut-tukinäyttely kertoi, että nyt ollaan tosikoirien ja -miesten näyttelyssä. Toki paikalla oli muitakin kuin metsästäviä miehiä koirineen, mutta selvästi he olivat enemmistönä pystykorvineen, malamuutteineen sekä hirvi- että lintukoirineen.

Meillä oli kehä heti aamusta ja se vaihtui vielä aamumpaan, kun meitä ennen olleet basenjit eivät löytäneet paikalle ajoissa. Rudolf oli ainut chowi paikalla. Oli ilo olla herran kanssa, kun esiintyminen ei ollut pulma ja muutenkin käytös äärimmäisen hyvä. Ehkä hieman itseään korostava, mutta haittaako se?

Rudolfin kehä meni mukavasti ja Maija Sylgren antoikin herralla ERI:n ja SA:n, joiden myötä tuli ROP ja juhuu – FI MVA. Tämä oli Rudolfin ensimmäinen näyttely sitten täytettyään kaksi vuotta ja mies valioitui. Olen erittäin iloinen asiasta. Voit lukea Rudolfin arvostelun Rudolfin omalta sivulta. Kiitän jälleen (monennenkohan kerran?) Päivi ja Hanna Parmalaa kasvattajina, hyvää työtä teette.

Päivälle kertyi pituutta, kun ryhmäkehä oli vasta 15.30, mutta olen sitä mieltä, että josko ollaan ROP, jäädään aina edustamaan ja esittämään rotua. Tällä kertaa emme päässeet jatkoon, mutta oli mukavaa, että yleisöstä Rudolf ja rotu sai huomioita. Kerroimme taustoistamme useammalle kyselijälle ennen ja jälkeen kehän.

No mitäs nyt? Oliko näyttelyt sitten tässä? Jotain on jo saavutettu… Olen pohtinut niin, että käymme harkituisti näyttelyissä. Yksi CACIB olisi kiva saada, josko intaannumme jossain vaiheessa ulkomaille ja toisaalta, josko mukavaa chowiväkeä kokoontuu kesällä ihan vaan tapaamisen merkeissä näyttelyyn tai kahteen, olemme mukana.

PS. Alunperin postauksessa ei ollut mainintaa siitä, miten mukava Harjussa oli nähdä ja jutella pitkäaikaisen ystävän Juulin kanssa, samoin kuin hänen ystävänsä Pilvin. Halusin kuitenkin lisätä sen näin joitain tunteja myöhemmin. Meidän ystävyys on alkanut hevospuolelta, mutta nyt kummatkin olemme koiraharrastajia enemmän tai vähemmän. Kiitos lystikkäät naiset ja erityiskiitos Pilville valokuvasta, se on hyvä. Kehänreunalla jälleen nähdään!

Kun koiralle sattuu tapaturma….

20150123_111040

Emäntä:

  • tekee kaikki tarvittavat liikkeet siirtääkseen viralliset työt taka-alalle niin fyysisesti kuin psyykkisesti, ja kuoriakseen sisäisen eläinsairaanhoitajansa valmiusasemiin kaikkien kerrostumien alta
  • nukkuu vaatteet päällä sohvalla, jotta yölliset ulosmenot käyvät helpommin ja heti kun niitä tarvitaan
  • tekee selvät kriteerit sille, missä kohdassa koira vain on lopetettava ja itkee etukäteen menetystä
  • ihmettelee paluumatkalla eläinlääkäristä kasvattajalle ”että eikö poliisilla ole muuta tekemistä kuin vahtia keski-ikäisten naisten puhelimessa oloa ajon aikana, kun lastina on sairas koira. Jahtaisivat niitä oikeita rosvoja!”
  • huomaa kuluttaessaan aikaa (koiran ollessa leikkauksessa) suuressa kauppakeskuksessa olevansa ”kenties” oikeassa paikassa, mutta niin väärissä vaatteissa. Päättää kuitenkin kulkea rinta rottingilla meikittä ja koirankuolainen toppa-asu yllään.

Ja kaikki tämä on totta. Vihtorilta leikattiin eilen vasemman takajalan ristiside sen rikkouduttua tiistai-iltana takapihalla. Palataan leikkaukseen ja sen tunnelmiin, kunhan saadaan paranemisvuorokausia taakse.

Pennun hankinnasta, vähän toisenlainen näkökulma

Jo jonkin aikaa olen pohtinut blogata pennun hankinnasta. Minusta ei ole kirjoittamaan opastavaa tekstiä, miten se kannattaa hankkia. Tämän tyyppisiä tekstejä on kirjoitettu paljon ja tosi hyviä. Sen sijaan ajattelin kirjoittaa siitä, miten hankintakriteerit muovautuvat eri vaiheessa koiraharrastusta.

Tein hieman empiiristä tutkimusta, kysyin nimittäin lyhyellä viestityksellä aiheesta tuttaviltani. Otos on aidosti pieni ja tämä ei ole virallinen tutkimus jo senkään vuoksi, että kaikki kyselyt menivät ystävilleni. Kaikki kyselyt on kuitenkin tehty chow chow koiran omaaville henkilöille. Vastaukset antanevat suuntaviivaa siitä, millä perusteilla koira hankitaan ajatellen aikajanana ensimmäinen koira ja toisessa päässä rodun kasvattaja. Vastauksista oli jo pienellä otoksella löydettävissä samanlaisia piirteitä eri kategorioiden sisällä. Ai niin, käytän myös omia kokemuksia ja tapaa ajatella tämän ”tutkimuksen” osana.

Jaoin aikajanan kolmeen eli ensimmäisen koiran hankkivat, seuraavia koiria hankkivat ja koirien kasvattajat. Vastaukset sai myös melko helposti kategorioitua kahtia. Nimitän niitä järki- ja tunnekategorioiksi.

Ensimmäisen koiran hankkivat menevät liki 100% tunteella sen jälkeen, kun ovat päättäneet ottaa koiran valitusta rodusta ja jompaa kumpaa sukupuolta . Chow chow rodussa on 1. koiran osalta havaittavissa pitkäkarvainen ja punainen tendenssi. Tämä ei tarkoita, etteikö muitakin värejä ja lyhytkarvaisia hankita ensimmäisiksi koiriksi, mutta ajatus rotua aiemmin harrastamattomalle rodusta on punainen pitkäkarvainen. Ensimmäisen koiran hankinnassa tärkeäksi muodostuu koiran pikainen saatavuus, joka on selvä tunnepuolen asia (ja tähän me ”jo ensimmäisen koiran” hankkineet yritämme vaikuttaa toim.huom. 😀 ).

Seuraavaa koiraa hankittaessa ei tunnekategoria hallitse enää näin voimakkaasti. Nyt myös järkikategoria tuo tarpeita muun muassa terveystuloksista, joihin kukin tekee omat kriteerinsä huomioiden lajin kriteereitä. Kasvattajalla alkaa olla merkitystä niin koirien ulkoisten ominaisuuksien kuin terveyden suhteen. Jokaisellehan muodostuu se oma kuva siitä, mille ideaali chowi näyttää. Lisäksi omalta osaltani voin sanoa, että sukutaulut ovat tulleet tässä kohdassa mukaan. Suvun tulee olla ”kohdillaan” ja kivaa on, josko se ei sisällä paljonkäytettyjä uroksia (myöskään siellä aiemmissa polvissa). Kasvattajan tavalla toimia on nyt myös toisenlainen merkitys. Itse kasvatustyön lisäksi ominaisuudet kuten reiluus ja käytös vaikkapa chow chow yhteisössä ovat merkityksellisiä. Tässä vaiheessa tulee kuvaan mukaan tahto vaikuttaa rodun kehitykseen sen kautta, että kokee hankkivansa koiran samoja arvoja kunnioittavalta kasvattajalta.

Kasvattajat ovat myös tunne- ja järkikategorian kuluttajia. Pienen otoksen tuloksena jotenkin koen, että nyt mennään takaisin enemmän tunnepuolelle. Tämä ehkä siksi, että järkielementit on jo niin hyvin tiedossa ja vaikka esimerkiksi hankittaessa pentua ulkomailta, niistä ei aivan yhtä hyvää varmuutta välttämättä saa kuin meillä Suomessa, kuitenkin myös sieltä hankittaessa tutkitaan sukutauluja ja seurataan kasvattajia. Voimakkaasti tuli esille tunnekategoriassa se, että olisi kiva, jos koiran sukutaulussa olisi omia kasvatteja tavalla tai toisella. Toisaalta tässä on myös hippu järkikategoriaa, nimittäin tiedetään mitä saadaan. Tämä ominaisuus on todennettavissa ihan käytännössä eli sukupolvi tai kaksi voi niin sanotusti olla vieraissa käsissä ja sitten seuraava sukupolven edustaja löytyy jälleen kasvattajalta.

Kahdessa jälkimmäisessä kategoriassa seurataan myös pennun käytöstä pentueessa eritavalla kuin ensimmäisessä. Sieltä valitaan se, joka katsotaan sopivimmaksi omaan perheeseen ja harrastustarkoituksiin.

Tässä siis tällainen lyhyt ja lyhyellä ajalla tehty otanta ja sen perusteella tehtyä pohdintaa siitä, miten koiria hankitaan eri ”koiraelämävaiheissa”. Tätä oli älyttömän kiva tehdä ja oikeasti ei olisi poissuljettua tehdä jokin vastaava isommalla otannalla ja virallisesti. Käsitykseni vahvistuivat siitä mitä olin pohtinut, mutta myös uusia näkökulmia tai näkökulmien tärkeyden ymmärrystä tuli lisää. Haluan kuitenkin lopuksi vielä korostaa sitä, että tämä oli harrastetason ihmettely ja varmasti vastauksien määrä olisi tuonut lisämausteita tuloksiin.

Uusi vuosi, uudet kujeet, vai onko?

Hyvää loppiaista! Epämääräinen määrä vapaapäiviä on tehnyt hyvää ja toisaalta nyt alkaa jossain määrin kaipaamaan arjen rutiineja. No, siellähän ne kolkuttelevat ovea, joten ei huolta.

IMG_6548pak

Uutta vuotta on pohdittu monelta kantilta. Töissä työt eivät ainakaan lopu ja vapaa-ajallekin tuntuu olevan jo suunnitelmia roppakaupalla. Koiramaailmassa yksi suunnitelma on ollut kurkata tämän vuoden näyttelykalenteria. Rudolfin kanssa näytelmiä jatketaan, josko tuota muotovalion titteliä metsästettäisiin. Uuden vuoden lupauksenkin olen tällä saralla tehnyt. Lupaan esittää Rudolfin rennonletkein ottein. No, tuohon ei usko kukaan, mutta kehitykseen pyritään.

IMG_6488pak

Vihtorin osalle suunnittelmissa yhä on leikkaukseen meno. Uskon sen toteutuvan ennen kevään tuloa, sillä talvi on niin paljon parempi aika toipua leikkauksista. Ja kysehän on kitalaen pehmytkudoksesta.

Muutoin nautimme ulkoilusta ja erilaisista päivistä. Syömme myös sopivan säännöllisesti erilaisia herkkuja ja teemme kivoja asioita. Näillä eväillä tähän vuoteen, tervetuloa 2015!